Milloin viimeksi?

Milloin viimeksi sinulla oli pää kipeä, hartiat jumissa, selkää kolotti, jalkapohjaa poltteli? Milloin viimeksi totesit, että tällaista tämä ikääntyminen nyt vaan on, jos ei aamulla satu mihinkään niin ei tiedä onko hengissä? 

Ihminen on oikeasti käsittämättömän vahva, notkea, ketterä, kestävä, nopea ja kaikin tavoin taitava, jos vain siihen annetaan mahdollisuus. Ongelmana meidän elämäntyylissä on se, että keholle ei enää tule arjessa luontaisesti monipuolisia tilanteita joissa voisi vahvistua ja kehittyä, tai edes ylläpitää riittävän hyvää fyysistä kuntoa. Liian vähäinen tai yksipuolinen liike aiheuttaa meille erilaisia hankaluuksia ja oireita. Se mitä ei käytetä, heikentyy. Tällä hetkellä elämme (ehkä) ensimmäistä kertaa ihmisen historiassa sellaista aikaa, että meidän täytyy kalenterista erikseen varata aikaa treenaamiselle ja hyvinvoinnille. 

 

Helppoa työtä

Töitä helpottavien koneiden käyttäminen on täysin looginen ratkaisu, sillä painavien kappaleiden liikuttelu tehtaan tuotantolinjalla olisi lihasvoimalla melko mahdotonta. Rekka-auton lastaaminen ääriään myöten täyteen isoilla laatikolla voisi olla koko päivän kestävä työ, kun se nykyaikaisilla välineillä hoituu ripeästi.  

Toisaalta tietokoneella tehtävien töiden määrä on kasvanut muutaman vuosikymmenen aikana räjähdysmäisesti. Lähes kaikkiin työtehtäviin kuuluu nykyään jonkin verran tietokoneella työskentelyä, pitää kirjata jotain raportteja tai lukuja, suunnitella nettisivuja tai some-kampanjaa, tai kirjoittaa blogia. Joillakin tietokone on käytössä ihan koko päivän, ja päivittäistä liikkumista kertyy äärimmäisen vähän.

 

Kulttuuri ja mielikuvat liikuttaa meitä

Liike ja liikkuminen on jonkin verran kulttuurisidonnaista. Jos verrataan länsimaista kulttuuria johonkin sademetsissä asuvaan alkuperäisväestöön, mielikuva liikkumisesta ja kehon käytöstä eroavat toisistaan todella paljon. Havaijilaisen hula-tanssijan lantion keinutus on meille suomalaisille täysin vierasta, ja nuorison suosima twerkkaus on meille vähän vanhemmille fyysisesti haastavaa. 

Liikkuminen on myös sidoksissa ihmisen ammattiin ja statukseen. Liikunnanohjaajan oletetaankin liikkuvan paljon ja monipuolisesti, mutta korkea-arvoisen johtajan kehonkielestä ja liikkeestä tulee ensimmäisenä mieleen ylväs ja staattinen olemus. 

 

Arjen haasteita

Jos kynä putoaa lattialle, nostatko sen vaivatta? Entä jos kynä vierähtää hankalan lipaston alle, saatko kurkoteltua sen pois? Kiipeätkö porrasjakkaralle vaihtaaksesi kattolampun tai palohälyyttimen paristot? Pystytkö ottamaan jäisellä suojatiellä ripeitä askelia liian nopeasti lähestyvän auton tieltä? Entä saatko nostettua sohvan kulmaa imuroidaksesi huolellisesti sen alta?

Milloin viimeksi mietit, että ennen pystyin tämän homman tekemään ihan hyvin, nykyään ei meinaa onnistua?

Kotitoimiston ergonomia

Lue blogikirjoituksesta vinkkejä, miten kotitoimiston olosuhteita voi muokata itselle sopiviksi.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top